2008-09-25

Kaupunkipäivä

Tänään vietettiin mukava päivä serkun kanssa kaupungilla. Käytiin kodinkone liikkeessä, huonekaluja katsomassa ja vielä kahdella kirpparilla. Serkkuni osti hiusten suoristusraudan. Aion kyllä käydä koittamassa sitä omiin hiuksiin, jospa vaikka itsekkin sellaisen ostaisi. Huonekalukaupassa oli kaikkea ihanaa, mutta tarvitsisin suuren määrän lisää rahaa ja tilaa, että voisin kaikki haluamani ostaa. Kirppikseltä en löytänyt kuin sisäpelikengät pojalle ja sametti housut tytölle. Nekin tulee käyttöön vasta vuoden tai kahden päästä, kun käyttäjät hieman kasvaa. Serkkuni tuli vielä meille käymään. Syötiin pakastimesta löytynyttä kiinalaista ruokaa ja teetä ja raparperi pullia.





Eilen sain istutettua pihalle lisää ihanaa syysväriä. Kaksi Latvian kirsikka pensasta. Pieniä vielä, mutta muutaman vuoden kuluttua noin kaks metriä korkeita. Ja voi kun olis ihanaa, jos niihin tosiaan tulee keväällä kukkia ja myöhemmin kirsikoita. On iloa ympäri vuoden.

Ei kommentteja: