2010-04-12

Suolasirotin

Viikonloppu meni taas aivan hujauksessa. Ja tuntuu että oikein mitään ei ole tullut tehtyä. Perjantaian täti kävi tyttönsä (saman ikäinen meidän tytön kanssa) iltakahvilla pitkästä aikaa. Tein sen kunniaks Kaura-omenapaistosta ja vaniljakastiketta. Oli oikein mukava juttutuokio.


Lauantaian kävinkin sitten kirpparilla. Löysin kauniin yksinkertaisen ja ilmeisesti vähän myös vanhan suolasirottimen eurolla. Meillä on ollut vain sellainen todella tylsä ja ruma muovinen suolasirotin, joten kyllä tuolla on oikeasti käyttöä. Paljon nautinnollisempaa kun on kauniit esineet myös ruuan laitossa ja ruokailussa.


Lauantain iltana oltiinkin sitten vähän isommalla porukalla toisen tädin luona. Vietettiin iltaa ulkoillen, hyvin syöden ja reissukuvia videotykillä katsellen. Oikein onnistunut ilta.


Sunnuntaina olikin sitten kaunis aurinkoinen ja lämmin ilma. Pesin kolme koneellista pyykkiä, ja kuivatin ne ulkona. Ensimmäistä kertaa tällä vuodelle. Kävin myös pyöräilemässä ja illemmalla vielä veljen kihaltun kanssa lenkillä. Kokonaisuudessa siis kelpo rentouttava viikonloppu. Nyt jaksaa taas viikon töissä.


Image and video hosting by TinyPic

Ei kommentteja: