2010-07-10

Pariisista kotiin ja juhliin

Image and video hosting by TinyPic
Rennosti Luxembourgin puistossa auringon paistaessa täydeltä taivaalta.


Pariisin reissu meni. Torstaina kotiuduttiin pitkän paluumatkan jälkeen. Lento pariisista helsinkiin oli niin paljon myöhässä, että myöhästyttiin viimeisestä junasta ja jouduttiin istumaan linja-autossa monta tuntia. Perjantaina kävin jo töissä, ja illalla jaksoin jopa elokuviin asti lihaksikkaita susimiehiä ja kalpeita vampyyrejä katosmaan.


Image and video hosting by TinyPic
Iltakahvilla ja kävelyllä Tuileriesin puistossa.


Pariisissa oli ihanaa, lämmintä ja juuri sellaista kuin pariisissa kuuluukin olla. Kuljeskelua kaduilla ja puistoissa. Vähän myös taidetta ja muuta sivistävää. Kauniita ovia, porttikonkeja, ohikulkevien ihmisten seuraamista, katutaidetta ja koko ajan kaikkea kaunista ja mielenkiintoista ympärillä. Kuviakin tuli otettua, reilusti. Niiden läpikäyminen vie aikaa. Enempi kuvat on vain matkamuistoja itselleni, eikä niissä ole paljon julkaisukelpoisia otoksia. Koitan kyllä jotain saada niistä teillekkin näytille. Ensi vuonna sitten taas uudestaan.


Tänään vietetään rakkaan pikkuveljen häitä merenrannalla. Varaudun siis nenäliinojen kanssa kirkkoon, itkeä pillitin jo kirkkoharjoituksissa häämarssin soidessa. Tänään siis tanssitaan, herkutellaan ja ollaan onnellisia.

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Kuulostaa ihan täydelliseltä!!! Ja hei, sun on kyllä PAKKO laittaa kuvia näytille!!! Joten niitä odotellessa.. Ihanaa hääjuhlaa teille!

Suvi kirjoitti...

Kyllä niitä kuvia tulee, kunhan saan valkattua muutaman niiden parintuhannen otetun joukosta.

Marika kirjoitti...

Kuulostaa siltä että olet menettänyt sydämesi Pariisille :)Jospa itsekin sinne joskus pääsisin.

Tosi hyvä kuva tuo kävelyllä Tuileriesin puistossa.

Onneksi myös täällä koti-Suomessa on nyt kesäiset säät :)

Suvi kirjoitti...

Ei siihen Pariisiin voi muuta kuin rakastua. Kannattaa mennä käymään, jos vain mahdollista. Ja melko halvallakin sinne pääsee. Onneksi.

Ja on kyllä ihanaa nämä ilmat nyt täällä meilläkin. Kumpa kesää ja lämpöä jatkuis pitkälle.