2008-11-16

Päivä kadoksissa

Tänään ei olla tehty oikein mitään. Päivällä kävin kaupassa ja palauttaan eilen vuokratun elokuvan. Viikonlopun aikana on satanut lunta. Lapset ja mies on leikkinyt ulkona ja tehnyt pienen lumiukon. Eipä juuri muuta ole tapahtunut. Mihinkähän se päivä kotos.


Hetki sitten katsoin lähes vuoden hyllyssä odottaneen elokuvan Sin city. Äärettömän väkivaltaine. Lähes olematon juoni. Mutta visuaalisesti erittäin hieno. Monessa kohtaa jopa kaunis. (Ei silti yllä lähellekkään esimerkiksi Kill Bill vol.1 visuaalisuutta ja tyyliteltyä väkivaltaa.) Sarjakuvamaisuus oli hienosti toteutettu. En kyllä aivan heti jaksais katsoa uudestaan, mutta ehkä joskus.


Ei kommentteja: