2008-11-02

Musikaali ilta ja herkkuja

Kävin tänään kaupungilla hakemessa lisää sinistä Mambo lankaa. Oli onneksi vielä Anttilan ale korissa jäljellä. Ostin myös yhdet uudet talvivalot (jouluvat, jotkut sanovat), laitan niintä kuvaa myöhemmin. Tältä näytti vaatetus jossa liikuskelin kaupungilla.




Eilen illalla olin serkkulla käymässä. Ystävämme houkutteli meidät hakemaan pitsaa, samalla kun käytiin vuokraamassa elokuva. Ja vielä purkki B&J jätsiä. No, onnek mentiin sentään kävellen kaupunkiin, niin sai edes vähän liikuntaa.

Illan elokuvana oli Hairspray. Aivan hauska musikaali elokuva. Ihania 60-luvun vaatteita ja autoja. Musiikkikin oli aivan tarttuvaa. Eli oiva valinta lauantai iltaan.




Tässä kuva perjantai illan sushi ateriasta. Aivan kelpo ateria, mutta en ehkä osta toista kertaa silti. Pitää koittaa tehdä itse joskus sushia.




Tällaisen Myyrä tunnustuken sain Marilta Tavallinen aivan blogista.



Marin mukaan myyrä sanoo:"Hei, olet ihana ja blogisi vallan mainio!"

Ei kommentteja: