2010-05-22

Elokuvia

Taas on tullut parin viikon aikanan katsottua läjä elokuvia, sekä vanhoja jo ennen nähtyjä (The Incredible Hulk, Zodiac ja Brokeback Moutain), että uusia. Verisempi viikonloppu oli aivan kiva britti kauhukomedia, mutta jäi kyllä vähän laimeaksi mielestäni. My Bloody Valentine oli aivan ok kauhuelokuva, mutta ei mitenkään erikoinen. Katsoin sen 3D versiona, ja tuntui että elokuvaan oli tehty väkisin ne kaikki kirveenheitot ja vastaavat. Kiva oli silti katsoa Jensen Acklesia, ehkä saan aikaiseksi joskus katsoa Supernaturalsitkit (muutamassa blogissa niitä kun niin kehutaan). Adam oli mukava ja rauhallinen pikku draama, jossa myös vähän romatiikka. Tykkäsin siinä Hugh Dancy roolista. Whatever Works oli taas sitä vanhaa ärsyttävää Woody Allenia, josta en tykkää oikeastaan yhtään. Viisi edellistä elokuvaa on ollut hyviä, osa jopa loistavia. Voi miksi hän ei pysynyt siinä tyylissä. Pientä Säätöä oli paljon laimeampi mitä olin ajatellut. Meryl Streep oli kyllä hyvä kuten aina. Ja olihan se aivan hauskakin, mutta ei kyllä uponnut aivan täysillä minuun.


Brothes (2009). Ohjaus Jim Sheridan ja näyttelijöinä Jake Gyllenhaal, Tobey Maguire ja Natalie Portman. Erittäin hieno ja koskettava tarina kahdesta veljeksestä ja sodan vaikutuksesta. Kaikki kolme pääosan esittäjää oli erittäin hyviä rooleissaan. Myös lapinäyttelijä Bailee Madison oli teki hienon työn. Kaikki tapahtumat ja hahmot oli hyvin todentuntuisia. Ja vaikka elokuva sai itkemään jäi siitä silti hyvä mieli, jostain käsittämättömästä syystä.





Highway (2002). Ohjaus James Cox ja näyttelijöinä Jared Leto, Jake Gyllenhaal ja Selma Blair. Kahden ikuisen ystävyksen automatka. Leto ja Gyllenhaal on erittäin hyviä sekopäisissä rooleissaan. Loistava elokuva joka saa hyvälle mielelle. Tämä kyllä kannattaa katsoa.








Prince of Persia: The Sands of Time (2010). Ohjaus Mike Newell ja näyttelijöinä Jake Gyllenhaal ja Gemma Arterton. Elokuvaa toimii loistavasti vaikka pelistä ei tietäisi mitään. Hienoja tasohyppelykohtausia, joita varmasti peliä pelanneet arvostaa, mutta jotka myös näyttää erittäin hyviltä elokuvassa. Romanttinen seikkaluelokuva vanhan ajan tyyliin. Kaunis elokuva niin näyttelijäiden kuin maisemienkin puolesta. Gyllenhaal on yksi suosikeistani joten tykkäsin kyllä siksikin tästä paljon. Kannattaa katsoa.



Liisa ihmamaassa (2010). Ohjaus Tim Burton ja näyttelijöinä Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter ja Anne Hathaway. Hyvin Burtonmainen. Synkkä ja värikäs samaan aikaan. Tykkäsin Deppin Hullusta Hatuntekijästä, myös Anne Hathaway Valkoisena kuningattarena ja Helena Boham Carter Punaisena kuningattarena oli loistavia. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, kuten kaikki Burtonin ja Deppin yhteistyöt.





9 (2009). Ohjaus Shane Acker. Alunperin lyhytanimaatio, mutta Tim Burton tuotti kokopitkän animaation. Erittäin visuaalinen ja kaunis. Musiikki ja kuva sopi täydellisesti yhteen. Synkkä Burtonmaiseen tapaan. Katsomisen arvoinen aikuisten animaatio.







Iron Man 2 (2010). Ohjaus Jon Favreau ja näyttelijöinä Robert Downey Jr., Scarlett Johansson, Gwyneth Paltrow, Sam Rockwell ja Mickey Rourke. Elokuva jatkui hyvin siitä mihin ykkönen jäi. Ja vieläpä melkolailla samaan rymisevään tahtiin. Myös sama huumori oli saatu elokuvaan. Robert Downey Jr. oli loistava, kuten aina, mutta myös muut näyttelijät tekivät hienon työn. Sam Rockwellin Justin Hammer oli ärsyttävä, mutta samalla viihdyttävä rooli. Ja Scarlett Johanssonin taistelukohtaukset Musta Leskenä oli myös erittäin hienon näköisiä. Kaikin puolin oikein hyvä leffa, ja kävin jopa kahdesti teatterissa katsomassa. Jälleen sii onnistunut Marvel filmatisointi.

7 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Prince of Persia kiinnostaa kyllä hirmuisesti! Kysyisin tuosta My Bloody Valentine 3D:stä. Katsoit siis ilmeisesti tämän DVD-3D:n? Miltä se näytti? Olen jo pitkään halunnut koettaa katsoa miltä 3D näyttää kotona!

Suvi kirjoitti...

Blu-Raynä katoin tuon My Bloody Valentinen. Toimii aivan hyvin, kunhan saa huoneen tarpeeksi pimeäksi (sälekaihtimet kiinni). Eikä ne pahviset lasit ei ole mitkään kovin kummoiset.

Aikaisemmin olen katsonut myös animaation Coraline 3D-versiona. Yllättävän hyvin toimii kotonakin tuo 3D.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minä olen joskus testannut niitä koti-3D-laseja ja tullut siihen tulokseen, ettei kannata. Kaikki värit katoavat ja kuva on niin pimeä, että mieluummin katson 2D:nä.

Hauska kuulla kerrankin omaani vastaava kommentti Allenin Whatever worksista! Olin nimittäin ihan samaa mieltä.

Lost highwayn näin vähän aikaa sitten (Leton takia...) ja olin myös positiivisesti yllättynyt.

Prince of Persia pitää mennä katsomaan kunhan tässä ehtisi...

Anonyymi kirjoitti...

Eh, sulla on ollut Gyllis-täyteinen viikko, kelpaa ;O)
My Bloody Valentine on yksi parhaita 3D-leffoja joita olen nähnyt, muutenkin minusta nyt tuntuu että kauhu toimii parhaiten näistä 3D-leffoista, toiminta yleensä blurrautuu liikaa.. Onneksi Persian prinssi oli ihan normaali versio!

Suvi kirjoitti...

Gyllis täyteinen viikko tietoisesti. Se on vaan niin kuuma.

Värithän siinä katoaa kyllä pahasti, kun kotona katsoo 3D elokuvia. Mieluummin katsoo normaalina versiona. Mutta kyllä tuo My Bloody Valentinen säikäytti muutaman kerran oikein kunnolla, kun jotain lensi suoraa naamalle. Varmasti siis tuollaset kauhuelokuvat on parhaita tähän 3D villitykseen.

June kirjoitti...

Buah, mun mielestä toi Highway on ihan kamala :D No Leto&Gyllis on aina ihania, mut jessus mitä koheltamista.. Aivot narikkaan -viihdettä, ja kyllähän sitäkin joskus tarvitaan :)

Suvi kirjoitti...

Suurin syy siihen että tykkäsin elokuvasta on just Leto ja Gyllenhaal. Mutta kyllä se uppos minuun muutenki. Nimenomaan sillä aivot narikkaan osastolla. Mahtavaa sohellusta.