2010-08-09

Arki ja Jude Law

Nyt alkoi taas normaali arki meillä, kun miehellä loppui loma. Itsellä se tietää vain vähän aikaisempia herätyksiä, kun pitää viedä lapset päiväkotiin aamulla. Lomaahan en oikeastaan pitänyt muuta kuin sen Pariisin reissun ajan (josta on kyllä tulossa kuvia, kunhan ulkona viilenee ja malttaa olla enempi sisällä).


Lähes joka ilta kun lapset on mennyt nukkumaan, on tullut katsottua joku elokuva. Nyt on menossa Jude Law putki. Näin hänestä unta (hän tarjosi micro-aterian boheemissa kaupunkiasunnossaan minulle) viimeviikolla, ja sehän on hyvä syy katsoa kaikki käsiini saamat elokuvat joissa Jude esiintyy. Olen aina pitänyt lahjakkaasta ja kauniskasvoisesta Jude Lawista, mutta nyt pidän vielä enempi. Vielä riittää Judea muutamaksi illaksi, kuinka mukavaa.



Sleuth - Purullista peliä (2007). Ohjaus Kenneth Branagh ja näyttelijöinä Jude Law ja Michael Caine. Elokuvassa esiintyy vain kaksi näyttelijää ja lähse koko elokuva ollaan samassa tilassa. Siitä huolimatta tapahtumat pysyi mielenkiintoisina loppuun asti ja jaksoi hyvin seurata juonen käänteitä. Molemmat näyttelijät oli erittäin hyviä rooleissaan, ja heidän ansiosta elokuva pysyi mielenkiintoisena.





Breaking And Entering (2006). Ohjaus Anthony Minghella ja näyttelijät Jude Law, Juliette Binoche ja Robin Wright. Hyvin rauhallinen ihmissuhdedraama. Kaikki kolme päänäyttelijää on erittäin hyviä rooleissaan, myös Rafi Gavron on hyvä Juliette Binochen poikana. Elokuvassa lähes kaikkia roolihahmoja kohtaan tuntee sympatiaa. Jos näistä näyttelijöistä tykkää, niin elokuva kannattaa katsoa.



Cold Mountain (2003). Ohjaus Anthony Minghella ja näyttelijäinä Jude Law, Nicole Kidman ja Renée Zellweger. Sodan aikaista selviytymistä ja rakkauden odotusta. Vahvat ja täysin uskottavat roolisuoritukset, sellaista on aina kiva katsoa. Jude Lawin suusta kuuntelisi kyllä paljon mieluummiin brittiaksenttia. Kaikin puolin oikein onnistunut elokuva, mutta pakko myöntää että olin ehkä silti hiukka pettynyt tähän. Kannattaa silti katsoa.

5 kommenttia:

Tiinanen kirjoitti...

He-hei, kerrankin sellasia leffoja, jotka oon nähnyt kaikki. :)

Pirullista peliä -elokuvan asetelma johtuu siitä, että se on alunperin teatterinäytelmä. Ja muistaakseni tosta on joku aiempi leffaversiokin olemassa. Tykkäsin itse tuosta myös. Jude Law'n pisteet näyttelijänä nousi kovasti. Roolihahmonsa oli jossain vaiheessa nimittäin sen verran sekopää.

Breaking and entering ei ollut mikään ihmeellinen mielestäni. Mutta jos olet nähnyt sen trailerin, niin se on todella harhaanjohtava. Se mainostaa elokuvaa ihan trillerityyliin, vaikka tuo ei ollut mitenkään jännittävä pätkä.

Cold Mountainissa oli taas mun makuun vähän liiankin realistista sotakuvausta, että se oli aika ällöttävä paikoin. Se siis laski leffan pisteitä mun silmissä huimasti.

Ja nyt kun sulla on tää putki päällä, niin katso ihmeessa Holiday jos et ole vielä nähnyt. Se on ihana. Alfie on myös ihan mielenkiintoinen. Samoin A.I. - tekoäly.

Suvi kirjoitti...

Tuo Pirullista peliä on tehty muistaakseni 73 tai jotain sinne päin. Teatteriversiosta en ollut tiennytkään, mutta elokuvaa katsoessa tuli mieleen, että tämä vois toimia näyttämöllä hyvin.

Trailerit on monesti niin harhaanjohtavia. Hauska katsoa niitä sitten elokuvan nähtyä ja verrata.

Holiday on yksi (joulun) suosikeista. Se kuuluu mun ehdottomiin joulunajan katsottaviin. Alfiekin löytyy omasta hyllystä. Tuo A.I. on vielä näkemättä kokonaan. Se pitää kyllä katsoa.

Tiinanen kirjoitti...

A.I. oli mielenkiintoinen, mutta myös tosi omituinen. Pääroolissa oleva Hayley Joel Osment (vai miten se nyt kirjoitetaankaan) ja Jude Law tekevät molemmat hienot roolisuoritukset.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla myös tällä hetkellä joku ihme Jude Law-kuume päällä! Kaipa se johtuu siitä, että miehen ulkonäkö miellyttää kovastikin ja että hän osaa muuntautua eri rooleihinsa hyvin. Toki se karisma paistaa läpi, eli hänellä on se viehko hymy tai flirtti monesti joka roolissa samannäköinen. Tänään tulee Neloselta Closer, ihan pakko katsoa.
Mun lempparit Law'n leffoista on: Cold mountain, Kaikki kuninkaan miehet. Vielä en ole uusinta Sherlock Holmesia nähnyt.

Suvi kirjoitti...

Jude Lawin katsominen kannattaa aina. Ite tykkään paljon Alfiesta ja The Talented Mr. Ripleystä. Sherlock Holmes on tietenkin aivan paras, johtuen kyllä suuresti siitä että siinä on myös Robert Downey Jr.

Itse en tykännyt kovin paljon tuosta Kaikki kuninkaan miehet elokuvasta. Johtuen varmasti politiikasta. Jude Lawin roolisuoritus oli kyllä hyvä siinäkin.