2010-10-06
Piristy
2010-10-03
Kellarissa
Saatiin aikaiseksi erittäin hienoja kuvia (ainakin siis meidän mielestä). Oli myös hyvin järkevää kieriskellä pitkin lattioita ja seiniä mustat vaatteet päällä, nyt ne on ehkä hieman vaalean betonipölyn peitossa. Mutta tärkeintähän oli se, että meillä oli hauskaa ja saatiin edes vähän jotain erilaista tehtyä. (Jalassa uudet ihanan leveälahkeiset Benettonin farkut.)
2010-10-01
Jumittaa
Syyskuu ja kuuden vaatteen haaste on ohi. Onnistuin siinä lähes täydellisesti. Kun olin sairaana, oli pakko ottaa vielä yksi villapaita lisäki, muuten olisin paleltunut töihin ja varsinkin työmatkalle. Ja yllättävän hyvin tuli toimeen noin vähällä vaatteita. Olen muutenkin sellainen jumittaja luonne. Jos tykkään jostain vaatteesta oikein paljon, voisin pitää vaatetta lähes tauotta, pesu vain välillä on pakko suorittaa, mutta heti vaatteen kuivattua taas laitan sen päälle. Saatan tehdä monta kertaa samaa ruokaa peräkkäin, kunnes keksin jonku toisen jumitusruoan. Musiikkia voin kuunnella samalta bändiltä vaikka miten kauan (tällä hetkellä ihana Placebo) ja joskus jopa yksi kappale soi montamonta kertaa päivässä. Joskus innostun katsomaan saman näyttelijän kaikki käsiini saamat elokuvat peräjälkeen. Jude Law, Robert Downey Jr., Joseph Gordon-Levitt ja muiden mahtavien näyttelijöiden putkia on siis pidetty.
Ja nyt kun saisi laittaa mitkä tahansa vaatteet kaapista päälle, en löytänyt muka mitään päälle pantavaa, joten laitoin yhdet niistä samoista joita olen käyttänyt jo kuukauden putkeen. Jumitan siis helposti.
Tästä kaikesta vaatejutusta huomasin ainakin sen, että kaapin ei tarvi pursuta vaatteita vaan vähempikin riittää. Suraava operaatio onkin sitten vaatekaapin pävitys ja tyhjennys. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Ja ettei aivan jumittaisi samassa ruoassa, tein meille eilen iltaruoaksi sushia. Tyttö katsoi vieressä kun väkersin merilevän ja riisin kimpussa, ja sanoi osaavansa sitten isona, kun nyt katsoo tarkasti. Kyseli myös milloin se ketturuoka oikein on valmista.
2010-09-29
Tanssimaan. Vihdoin.
Ja pienenä vinkkinä. Mtv3 alkaa esittämään sitcom sarjaa The Big Bang Theory (Rillit Huurussa) aivan alusta tänään klo 00.35. Ehkä vähän huono aika, mutta digiboxin voi laittaa tallentamaan. Nörtti huumoria ja Jim Parsonsia kannattaa katsoa. Ihan loistava sarja.
niin otan mielelläni vastaan.
Aina ei nimittäin voi mennä samaan hotelliin.
2010-09-26
Tunnustus
2) Kerro 3 asiaa, joita rakastat
Ensimmäisen tunnustuksen saa Twilight colan Bubble. Bubblelta saa hyviä musiikkivinkkejä ja voi lukea keikkajuttuja (joihin ei itse pääse). Muttä löytyy blogista paljon muutakin mukavaa ja mielenkiintoista, sisustusta, valokuvia, elokuvia ja videopätkiä.
Toisen tunnustuksen saa Mikaela Geek Is New Black blogista. Hänellä on hyvä huumori, paljon elokuvajuttuja, nortti poikia ja myös matkajuttuja. Asenne on aika kohdallaan.
Kolmannen tunnustuksen saa Päivi Elokuvablogi.comista. Hänkin on elokuvien suurkuluttaja, kuten minä. Häneltä saa lukea erittäin hyviä elokuvajuttuja.
Neljäs tunnustus menee Piparmintulle Karamellimaahan. Hänellä on blogissa paljon kaikenlaista mielenkiintoista, taidetta, käsitöitä, vaatetuunailuja, kirpputorilöytyöjä ja arkea.
Ja viidennan tunnustuksen saa Mielikuvittelija Elämää eteisessä blogista. Hänellä on mitä hienoimpia sarjakuvia, piirrustuksia, valokuvia ja myös rakkaus elokuviin. Omaa myös hyvän huumorin.
Kolme asiaa joita rakastan. Menen nyt tällaisella keveällä linjalla, enkä mieti syvällisiä.
Rakastan elokuvia. On ihana uppoutua muutamaksi tunniksi johonkin aivan eri maailmaa. Ihailla komeita ja lahjakkaita näyttelijöitä. Nähdä hienoja tarinoita.
Rakastan Pariisia. Kävin siellä ensimmäisen kerran kesällä 2008, ja rakastuin siihen aivan heti. Ihana tunnelma, kauniita katuja ja paljon nähtävää. Montmartre, Latinalaiskortteri, Louvren sisäpiha ja Tuileriesin puisto ja kuljeskelua kaduilla. Niin paljon katseltavaa, että tuskin siihen koskaan kyllästyy.
Rakastan myös hyvää musiikkia. Ilman musiikkia ei voisi elää. Autoa on kamala ajaa ilman musiikkia. Lenkillä ei voi käydä ilman musiikkia. On hyvin vaikea tanssia ilman musiikkia. Eikä jumpallakaan olisi kovin energistä ilman musiikkia. Joskus on ihana vain istua nojatuoliin, sulkea silmät ja kuunnella (mielellään melko isolla äänenvoimakkuudella) musiikkia kaikessa rauhassa, ilman häiriöitä (lapset ja mies siis ulkona). Rakastan siis musiikkia.

Tässä vielä se valokuva josta pidän. Koneeltani löytyy niin valtava määrä kuvia, että on todella vaikea valita niistä yksi. Tämä kuva on otettu Pariisissa kesällä 2008. Kuvassa on tuntematon tyttö Louvren lasipyramidin suihkulähteellä. Aurinko on laskemassa, mutta kaikkialta hehkuu vielä päivän lämpö. Ja lapsi näyttä olevan onnellinen. Kanunis kuva mielestäni.
Tänään tulee ihana ysärileffa Reality Bites telkkarista.
MTV3 klo 14:35.
2010-09-24
Ulkona sataa
Housut- Benetton
Pipo- Puma
Laukku- Globe Hope
iPhonessa soi- Placebo
Ulko-ovessa- Piristävä uusi väri.
Syksy ja lämpimämmät vaatteet on kyllä kivoja. Ihana kun saa laittaa pipon päähän (ja pitää sen päässä iltaan asti) ja kaulaan voi kietoa sen ikivanhan huivin lämmittämään. Ainut hankaluus on pyörän ja vesisateen yhdistelmä, siinä kun sattuu vähän kastumaan. Ja sateenvarjoa on melko turha yrittää käyttää pyöräillessä. Kokeiltu kyllä on, sateenvarjon sai laittaa roskiin sen yrityksen jälkeen. Ehkä pitää hankkia joku sadeviitta, hieno sellainen.
2010-09-22
Matkakuume
Pientä matkakuumetta ilmassa. Päätettiin miehen kanssa lähteä helmi-maaliskuun vaihteessa pienelle Pariisin matkalle. Ja heinäkuussa olis tarkoitus mennä kymmenen vuoden tauon jälkeen Roomaan. Veljeni vaimoineen lähtee silloin meidän matkaseuraksi.
2010-09-19
Kauniisti sisään ja ulos
2010-09-14
Taidetta kaduilla
2010-09-09
Viihdettä
The Ghost Writer (2010). Ohjaus Roman Polanski ja pääosassa Ewan McGregor ja Pierce Brosnan. Hyvin kaunis trilleri. Jäänitystä tässä ei hurjasti ollut, ja oli hyvin lähellä että elokuva olisi ollut tylsä poliittinen trilleri, mutta jokin elokuvassa sai pidettyä mielenkiinnon. Ehkä se oli se kauneus, värisävyt, maisemat ja erinomaisesti näytellyt Ewan McGregor ja hänen rooli. Sivuosassa näytellyt Kim Cattrall yllätti myös positiivisesti. Myös Olivia Williams esitti hyvin katkeran vaimon roolia. Erityishuomio aivan upeasta talosta merenrannalla. Sellainen työhuonen kelpaisi minullekkin. Tämä kannattaa katsoa.

Remember Me (2010). Ohjaus Allen Coulter ja pääosassa Robert Pattinson ja Emilie de Ravin. Mukavan lämmintunnelmainen pieni elokuva. Jotain samaa oloa kuin elokuvassa Uncertainty. Tykkäsin erityisesti Emilie de Ravinista, vaikka kaikkihan tietää kyllä miksi tämän katsoin (Robert Pattison). Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Rollr Girl (2009). Ohjaus Drew Barrymore ja pääosassa Ellen Page. Odotin tämän olevan hauskempi ja menevämpi, mutta olikin melko rauhallinen nuoren tytön karvutarina draama, perinteisesti äidin hyväksyntää hakeva. Tunnelmaltaan kyllä kiva. Parasta oli sivuosaa esittävä Juliette Lewis.

Exän jäljillä (2010). Ohjaus Andy Tennant ja pääosassa Gerard Butler ja Jennifer Aniston. Ei niin hauska eikä niin romanttinen kuin romkomit yleensä. Eikä henkilökemiatkaan ollut oikein kohdillaan pääparin osalla, jokin tökki vähän. Jennifer Aniston josta yleensä pidän, oli jotenkin liian muovisen ja varovaisen oloinen koko ajan. Gerard Butler oli sellainen kuin yleensä, mutta ennemmin katsoisin häntä toimintaelokuvissa. Aivan ok elokuva joka ei ärsyttänyt, mutta ei nyt aivan hurjasti kyllä viihdyttänytkään.

The Lost (2006). Ohjaus Chris Sivertson ja pääosassa Marc Senter. Melko omituinen pieni elokuva. Pääosa oli hyvin häiriintynyt nuori, mutta sekopäisyys sopi hänelle. Välillä elokuvassa oli hienoja leikkauksia. Ja tunnelma oli koko ajan ei jännittynyt eikä pelottava, mutta mukava (jos siis tällaisesta kauhu/trilleristä niin voi sanoa). Mukavaa vaihtelua massiivisten elokuvien jälkeen.
2010-09-05
Suloinen pikku pääkallo
Sain eilein vihdoin ja viimein kauan haaveilemani kuvan olkavarteen. Reilu kolme tuntia sitä tehtiin. Mukavan ja taitavan tatuoijan käsissä aika meni nopeaa ja suuremmitta kivuitta.
2010-09-01
Pipo ja syyskuu
Ja ei, en ole tunkenut iPhonen kuuloketta nenäääni vaikka siltä näyttää.
Useassa blogissa on menossa syyskuussa haaste, jossa koitetaan selvitä koko kuukausi vain kuudella vaatteella. Alusvaatteet, urheiluvaatteet, työvaatteet (jos siis sellaiset on erikseen) ja tietenkin ulkovaatteet on tuosta kuudesta pois. Kaksi täysin samaa vaatetta lasketaan yhdeksi ja asusteita, kuten huiveja saa käyttää. Koitan nyt ainakin tätä. Ei kai tässä mitää erityistä järkeä ole, kuin ehkä tajuta se että kaappi ei tarvi pursuta vaatteta selvitäkseen elämästä. Eli kulutuksen vähentäminen. Mutta en kyllä mielestäni aivan kamalasti kuluta muutenkaan.
Sain yöllä sateen ropistessa kattoon jonkun erittäin hyvän vaatetuunaus idean, mutta en muista sitä nyt kuollaksenikaan. Aina pitäis kirjoittaa heti muistiin, varsinkin yölliset mietinnät.







