2008-12-20

Kaupunkihumussa

Suurimman osan joululahjoita olen ostanut pitkin kesää ja syksyä. Aina kun jotan kivaa on löytynyt alennuksesta tai kirpparilta, olen sen ostanut valmiiksi joulu odottamaan komeron hyllylle. Eilen kävin kaupungilla vielä jotain pientä ostamassa. Samalla reissulla kävin kahvilla mummun, pappan ja tädin kanssa, jotka oli myöskin tullut kaupunkiin ostoksille. Illalla sitten paketoin kaikki paketit. Oli kivaa puuhaa radiota kuunnellessa.


Aamulla ystäväni soitti ja kysyi mukaan jouluostoksille, serkulleni hän oli soittanut jo aikaisemmin ja sopinut treffit klo 12, joten nähtiin silloin. Tämä päivä meni sitten siis kaupungilla kiertelyyn. Mitään jouluostoksia ei minun tarvinut enään tehdä, joten sain vain nauttia jouluhumusta. Käytiin lopuksi vielä Rossossa syömässä pannupitsaa. Ja vieläkin on ähky olo. Oikein onnistunut ja mukava päivä.




Eilisellä kaupunkikäynnillä ostin itselleni tämän Ilo kalenterin. Siinä oli niin kauniit värit ja kuvat. Ja onneksi ostin eilen, sillä tänään ne oli loppunut. Tällaista kalenteria on ilo täyttää koko vuoden.




2 kommenttia:

ninnu kirjoitti...

paljon tuo oikein maksoi, sillä ajattelin itsekin hankkia tuommoisen?

Suvi kirjoitti...

Tais olla jotain vajaa 15€. Aika kohtuuhinta kalenterille. Ja onhan tuossa nätit kuvat.