2009-11-07

Cuisine, kitchen, kök

Tässä kuvia meidän keittiöstä. Se on aika kaukana siitä minkälaisen keittiön haluaisin, mutta olen kyllä jo saanut sitä edes vähän siihen suuntaan. Kun ostettiin talo, oli keittiöön tehty vasta kaappiremontti, joten sehän olisi aivan typerää rahan tuhlausta vaihtaa ne (varsinkaan kun sitä rahaa ei ole). Kaappien väri oli joku outo puuteri, ja neljä vuotta niitä katsottua ja inhottua maalasin ne öljymaalilla tummansiniseksi. Nyt on siis värin osalta jo paljon miellyttävämmät. Ja saahan sen värin sitten taas helpolla ja halvalla vaihdettua jos haluaa. Mutta tuo kaapin ällötys koristekuvionti on kyllä aivan kamala. Jos saisin päättää olisi ovet täysin sileät ilman mitään koukeroita tai listoja.


Katto on vielä valkoista maalia vailla, inhoa puun väriä. Tapetit kyllä vaihdettiin muuttaessa järkyttävien tapettien tilelle, mutta aurinko on muuttanut tapettien väriä niin, että koko keittiö näyttää lähinnä tupakkakopilta (eli kamalalta), joten ne menee uudelleen vaihtoon (kunhan on rahaa ja tarpeeksi kiinnostusta).


Image and video hosting by TinyPic

Ison sinisen Riihimäen Lasin kulhon olen perinyt isomummulta. Voiveitsen alla on Marokosta ostamani puikulan mallinen kulho. Suolasakkari on tuliainen isältä lapista ja suolalusikka on pappan tekemä, patalappu on lahja, Peugeotin pipppurimylly löytyi kirpputorilta ja sydänpannunalunen on joku kaupanpäällinen. Pieni sininen Kastehelmi kulho on myöskin isomummun perintöä, kello on kulkeutunut jostan ja se ei ole käytössä koska ei pysy enään yhtään ajassa. Lyhty citymarketista ja koukku Prismasta.


Image and video hosting by TinyPic
Keittiön matto on löytynyt kirpputorilta.

Image and video hosting by TinyPic
Jätin astiakaapista ovet pois, nyt kaikki kauniit Iittalan ja Arabian astiat näkyy. Kaapinpäälle on kerääntynyt kaiken näköistä, sekä lahjaksi saatuja että kirpputorilta ja kaupasta ostettuja. Hana vaihdettiin muutama vuosi sitten uuteen.


Image and video hosting by TinyPic

Yhdeltä seinältä olen repinyt tapetit puliksi pois. Alta näkyy aito 70-luvun väritys. Se näyttää hienolta noin ja saa ollakkin siinä varmasti vielä pitkään. Verhokangas Marimekko, ompelin sen itse. Kaikkiin tuoleihin olen laittanut erilaisen istuinkankaan, ja ne on vaihtunut melko useasti.


Image and video hosting by TinyPic

Keittiön pöytä ja tuolit on Iskusta. Ne saa myös joskus maalikäsittelyn, kunhan innostun. Pöytäliina on äidiltä peritty ja se on tädin tekemä. Pöytälamppu kirpputorilta ja kattolamppu Prismasta. Seinällä isäni maalaama taulu.


Image and video hosting by TinyPic
Tämän hyllyn sain räsykunnossa naapurilta. Pyyhein siitä vain pölyt ja liat ja maalasin. Nyt se on yksi aarteistani. Hyllyssä ylimmäisenä Jugoslavialainen punainen emalipannu. Toisella hyllyllä vasemmalta äidiltä saatu Pentikin vanha kannu, Pariisista tuodut Chico Bicalhon Katita ja Awika! ja kirpputorilta ostettu Pentikin purkki. Alimmalla hyllyllä vasemmalta Pentikin lasipikari, äidin ja isän kihlajaislahjaksi saatu Arabian teekannu jonka olen saanut isältä ja lapun olen saanut kauan sitten lahjaksi muistaakseni tädiltäni.

9 kommenttia:

piparminttu kirjoitti...

Hyvännäköiset tuli kaapinovista, ei olisi tullut mieleenkään, että noin hyvin onnistuu! Ja kaunis lyhty tuo mikä roikkuu oven karmista -tuommoinenkaan ripustuspaikka ei ole käynyt mielessäkään, mutta nyt yritän muistaa.

Tarja kirjoitti...

Kodikkaan näköinen keittiö, ja sopivan kokoinen ja mallinen. Ainakin kuvista päätellen. Ovet ovat kauniin väriset. Kiitos, kun pääsin keittiöösi.

Suvi kirjoitti...

Kiva että kävitte keittiössä. Tuo malli on kyllä oikein hyvä. Se osa jossa tehdään ruokaa ja touhutaan muutakin on erikseen ja vielä melko iso. Ja taas tuo pöydän paikka on sitten huoneen toisessa päässä. Ja tilee on vielä niin paljon, että pöytää voi kääntää toisinkin päin vaihtelun vuoksi. Jouluksi se taitaa taas kääntyä.

Heli kirjoitti...

No mutta hei.. sullahan on samanlaiset holvikaaret keittiön kaapeissa kun mullakin.. =D Minä olen kyllä niistä ihan tykänny, vaikka ihan samaa olen miettiny, että mieluiten ihan sellaset pelkät suorat ovet vaan. Mutta meillä nuo ovet kyllä on ja pysyy vielä sittenkin, kun remppa keittiöön etenee, mies vaan maalaa ne (kun on automaalari ja voi töissä vetää ne ruiskulla). Valkoista olen väriksi edelleenkin suunnitellu.. sitä ovat nytkin, mutta "räytyneet".

Mullakin on lyhty sisällä roikkumassa samaan tyyliin! Ja mulla on myös tollanen sydänalusta.. =D

Oikein kivan näköinen ja tilava keittiö!!! Ihanaa kun viimein näytit siitä kuvia!

Mikäs huone esittäytyy seuraavaksi..??

Suvi kirjoitti...

Onhan nuo ovet nyt ihan ok, mutta ei kyllä yhtään mun tyyliset. Ja varmasti tulee teille kyllä paremmin maalatut kaapit, kun ruiskulla maalaatte.

Olisko seuraavana sitten vaikka jouluinen olohuone. Pitää miettiä.

Satu kirjoitti...

Mulla on samanlaiset kaapinovet ja vaihdoin niihin kun muutettiin myös samanlaiset vetimet. Eikä tämä siihen lopu, vaan välitila laatat ovat kans samat! oon halunnu ne vaihtaa, mutta ei vain oo saatu aikaseks. Viimeks kun käytiin ikeassa ostin samanlaisen hanan kun sulla ja pyöreän altaan. Nekin vain odottaa laittamista:) Näkyy olevan meillä samanlaisia juttuja aika paljonkin! hauskaa:)

Suvi kirjoitti...

No on kyllä saman näköstä sitte. Nuo laatat kyllä haluaisin kans vaihtaa, mutta eipä siinäkään nyt sitten mitään järkeä ole, joten anneteen olla. Nuo yksväriset on hyvät, mutte en tykkää noista kuviollisista.

Heli kirjoitti...

Laatathan voi kans maalata! Mikset kokeilisi sitä, kun olet aikas näppärä kaikkea kuitenkin tekemään!!

Minä muuten ajattelin ne meidän valkoiset ovet uudistaa niinkin helposti että vaihdan vetimet. Niissä on nyt sellaset puiset kamalat.. vaihdan metallisiksi, Ikean mallit, tosi kivat ja sellaset mun näköiset! Nyt pitäis vaan päästä sinne Ikeaan.. Kauheesti pitääkin vetimiä ostaa, kun meillä on samoja kaappeja myös vaatekaapit yms ja ajattelin kaikki vaihtaa.. vissiin noin 50 vedintä, huhhuh!!

Suvi kirjoitti...

Ajattelin kyllä tuota laattojen maalaamista, mutta kun ne nyt on ihan ok noitten uusien ovien kanssa niin viitsi alkaa yrittämään. Ehkä joskus sitten.

Nuo meidän vetimet oli sellasta mattaterästä, ja aika läikikkäät eikä niitä saanut mitenkään puhtaaksi. Hioin ne hiekkapaperilla ja nyt ne on sitten harjattuaterästä, ja oikein hyvän näköiset.

Mutta sulla onkin sitten melkoinen ruuvailu urakka edessä vetimien kanssa.