2009-11-12

Raastinrauta

Tein viikonloppuna herkkuruokaa. Ensimmäistä kertaa san kasvispihveistä (tämä oli ehkä kolmas kerta kun teen niitä) oikein herkullisia. Siliin osui yksi ohje josta innostuin. Reseptiä en kyllä noudattanut paljoakaan. Joten tässä tämä oma versio siitä. Tällä ohjeella tuli noin 20 pihviä. Loput odottaa siis vielä pakastimessa symistä.



JUURESPIHVIT

4 dl maitoa
2 dl korppujauhoja
1 dl soijarouhetta
5 munaa
14 dl raastetta (bataattia, punajuurta, sipulia ja porkkanaa)
3 tl rakuunaa
valkopippuria
suolaa

Laitoin korppujauhot ja soijarouheen imeytymään maitoon siksi aikaa kun raastoin kasvikset. Sekoitin munat ja mausteet sekaan. Paistoin pihvejä uunissa pellillä noin 18 minuuttia, asteita oli 225.


Erittäin herkullisia keitettyjen perunoiden (haarukalla muusiksi ja rasvaa ja Herbamarea sekaan) kanssa tai vaikka sitten lisukkeena liharuuan kanssa. Yritin kyllä sanoa miehelle, että kyllä kasvispihvit on oikea ruoka, mutta hän meinas että maistuu liikaa kasviksilta. Voi voi.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voi noita miehiä!! Täytyypä kokeilla itekin, kuulostaa herkuilta!

Suvi kirjoitti...

Kannattaa kyllä koittaa tehdä. Herkullisia on.