2010-01-08

Elokuvia

Muutama elokuva on tullut katsottua. Eilen illalla katsottiin miehen kanssa vielä Terminator Blu-ray versiona. Oikeastaan oli vain tarkoitus tarkistaa onko levyssä vikaa (töissä meillä ei ole mahdollisuus tarkistaa BD-elokuvien vikailmoituksia, joten joudus tarkistamaan levyt kotona), mutta koska mies ei ollut nähnyt elokuvaa ennen katsottiin se sitten kokonaan. (Ja ei, elokuvaas ei todellakaan ollut vikaa. Yllättävän moni ei siis tiedä Blu-rayn ja DVD:n eroista vieläkään.)



Toisenlainen tyttö (2008). Ohjaus Yann Samuell ja pääosissa Jesse Bradford ja Elisha Cuthbert. Romanttinenkomedia. Alussa oli kivoja leikkauksia ja kuvaus oli muutenkin kivaa katseltavaa. Juonikin oli vähän erilainen kuin genren elokuvissa yleensä. Lopputulos oli silti aivan sama ja alusta asti arvattavissa. Lokerikkoon ihan hyvä.







The Edge of love (2008). Ohjaus John Maybury ja pääosissa Keira Knightley, Sienna Miller, Matthew Rhys ja Cillian Murphy. Walesiläinen runoilija Dylan Thomasin elämään ja naisiin pohjautuva draama. Mielestäni itse runoilija jäi kyllä vahvojen naisten jalkoihin, ja elokuva kertoikin enempi näistä naisista ja heidän erikoisesta ja hankalasta ystävyydestä. Kuvaus oli välillä erittäin kaunisa, mutta väillä leikkaukset ja päällekkäiset kuvat teki katsomisesta ärsyttävää. Menee myös lokerikkoon ihan hyvä, mutta en kyllä jaksais katsoa uudelleen, enkä kyllä suosittelis muille, ainakaan kovin innoissani.




The Darjeeling Limited (2007). Ohjaus Wes Anderson ja pääosissa Owen Wilson, Adrien Brody ja Jason Schwartzman. Omituinen ja rauhallinen komedia kolmen veljeksen uudelleen tutustumisesta keskellä Intiaa. Erittäin hyvät näyttelijät rooleihin. Hienoa kuvausta hienoissa kulisseissa ja maisemissa. Myös musiikki oli mieleeni ja sopi kohtuksiin hyvin. Ei mikään räminäkomedia.

2 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kiva lukea näitä sun elokuva-arvosteluja. Itse katson sen verran harvoin mitään niin voinpa poimia täältä hyviä vinkkejä sitten kun jotain elokuvaa suunnittelen katsovani :)

Itse teoriassa tiedän Blue-rayn ja DVD:n eron (tai ainakin luulen tietäväni :), mutta käytännössä en kuitenkaan, koska meidän telkkari ei ole teräväpiirto-tasoa :( Onko parempi kuva silmin havaittavissa? Kiinnostaisi kyllä kovasti tietää miten suuri ero on nähtävissä oikeasti noiden välillä...

Suvi kirjoitti...

Meillä on FullHD telkkari ja Pleikkari3 soittimena. Ja kyllä se oikeasti on huomattava terävyysero tavalliseen dvd:hen ja telkkariin verrattuna. Ja kyllä sekin vaikuttaa onko se telkkari HDRedy vai onko oikeasti FullHD. Elokuvia kun katsoo paljon, niin on kiva kun kuva on terävä.