2010-01-01

2010

Nyt se sitten on ohi, vuosi 2009. Mitäs sitä tulikaan sitten tehtyä. Ainakin liikuntaa aivan liian vähän (siihen täytyy kyllä tulla muutos), ihana loma kaupungissa johon ei voi olla rakastumatta (siis Pariisissa), mukavia ystäviä ja niiden kanssa oleilua ja melko paljon elokuvia.


Olin myös elämäni ensimmäisen kerran työttömänä, hurjat viisi viikkoa. Ja huippua oli saada töitä. Se taisi olla se viimevuoden suurin juttu, ja kyllä yksi mukavimmista. Kerkesin olla lasten kassa kuusi vuotta kotona. Ainakin tähän asti työ on vaikuttanut oikein mukavalta ja mielenkiintoiselta (eikä kyllä varmasti vähennä elokuvien katselua).


Niin, ja niitä elokuvia tuli siis katsottua melkoinen määrä. Tarkka luku taisi olla 215, niistä ennen näkemättömiä noin 170. Parhaimpiin elokuviin kuuluu ainakin Inglourious Basterds ja Star Trek. Myös monta muuta erittän hyvää elokuvaa tuli katsottua.


Image and video hosting by TinyPic


Eilinen ilta meni rauhallisesti kotona. Naapureiden kanssa pommiteltiin muutama raketti ja poltettiin pitkiä sädetikkuja. Myös pinetä vakoilua oli ilmassa, kun kauan tyhjänä olleeseen naapuritaloon oli laitettu valot päälle ja ilmiselvä ramontointi oli käynnissä. Taidetaan saada uudet naapurit. Myöhemmin illalla tehtiin herkullisia lämpimiäleipiä, syötiin kasa karkkia ja konvehteja ja katsottiin elokuvaa.

Oikein onnellista vuotta 2010!



4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Oikein onnellista vuotta 2010 sinullekin Suvi! Vau mikä määrä elokuvia. Mahtava juttu oli kyllä se että sait työpaikan ja vieläpä mieluisan työn :)

Suvi kirjoitti...

Tuo työn saanti oli kyllä tähän aikaan tosi hyvä juttu.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle! Vuoroin vieraissa käydään tänäkin vuonna, sillä blogisi on todella mukava :) ja leffajutut nyt aina kiinnostaa!

Suvi kirjoitti...

Kiva kuulla että täällä joku viihtyy. Leffajutut jatkuu kyllä, mutta yhtä lyhyinä kuin ennenkin. En vain millään osaa kirjoittaa pitkiä juttuja elokuvista, vaikka ystävien kanssa niitä aina analysoidaankin.