2009-02-10

Tuoretta leipää

Leivoin eilenillalla sämpylöitä. Maistu kyllä erityisen hyvältä. Mitään erityistä ohjetta mulle ei niihin ole. ½ litraa vettä + pussi kuivahiivaa + suolaa + öljyä ja siihen sitten lisäilen juhoja, leseitä ja mitä kaapista sattuu löytymään. Nyt laitoin Sunnuntaina tehdyn ohrasuurimopuuron lopun, ruisjouhoja, kuituleseitä, sämpyläjauhoja, talkkunajauhoja ja vähän vehnäjuhoja. Jätän taikinan niin löysäksi, että sen voi kahdella lusikalla nostella pellille nokareiksi kohoamisen jälkeen. Superhelppoa ja nopeaa (varsinkin kun teen taikinan monitoimikoneessa).






Sain myös viimekesän reissukuvat laitettua albumiin ja kirjoitettua tekstit niihin. Vaikka kaikki kuvat on koneella ja erillisellä kovalevyllä, on silti kiva laittaa oikeaan valokuva-albumiin osa. Monen tunnin urakka siinä oli, mutta nytpä voi katsellä kuvia missä vain.


Tänään olis tarkoitus viedä poika kerhoon ja mennä siksiaikaa tytön kanssa tädille kahville. Ja kunto on nyt parantunut niin, että tohdin lähteä illalla jumpalle. Ihanaa kun pääsee hikoilemaan reilun viikon paussin jälkeen.

2 kommenttia:

Markus Latva-aho kirjoitti...

Kyllä kunnon valokuvissa on paljon enemmän tunnelmaa, kuin tietokoneen näytöltä tihrustellessa. Reissualbumi kertoo tarinaa paljon paremmin, kun siinä on ne tärkeimmät kuvat järjestyksessä.

Suvi kirjoitti...

Ja siihen pystyy hyvin kertomaan hiukka tarinaa kuvan yhteyteen. Näin joku muukin ymmärtää selittämättä kuvan sisällön.