2009-06-06

Muutama elokuva

Eilen tuli katsottua kolme elokuvaa ja keskiviikkona Terminatorin lisäksi vielä tuo yksi ärsyttävän huono komedia.






Rachel Getting Married (2008). Ohjaus Jonathan Demme ja pääosassa Anne Hathaway. Draama vieroitushoidosta palaavasta Kymistä. Anne Hathaway tekee kyllä erittäinhienon roolityön ja hänen osaltaa elokuva on muutenkin hieno. Mutta muuten kyllä elokuva ei oikein ole makuuni. (Tai voi ollakkin jos kysyy muutaman päivän kuluttua.) Liikkaa hälinää, mutta ehkä se juuri kuvaakin hienosti sitä miltä Kymistä tuntuu kaiken siskonsa häähulinoinnin keskellä.






Revolutionary Road (2009). Ohjaus Sam Mendes ja pääosissa Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio. Vaikuttavaa draamaa 50-luvun perheidyllistä. Tarina sopisi kyllä aivan hyvin nykypäiväänkin sijoitettuna. Ja taas sai huomata kuinka hienoja näyttelijöitä Wislet ja DiCaprio ovat. Aivan loistavat roolityöt molemmilta. Plussana vielä hieno 50-luvun ympäristö, ihania vaatteita, sisustuksia, autoja ja kaikkea muuta. Hieno elokuva.






Madagascar 2 (2008). DreamWorks Animationin kokoperheen elokuva. Huumori upposi sekä lapsiin että meihin vähän vanhempiinkin. Ei kyllä mielestäni aivan niin hyvä kuin ensimmäinen Madagascar elokuva.






Happy-Go-Lucky (2008). Ohjaus Mike Leigh pääosissa Sally Hawkins ja Alexis Zegerman. Tämän pitäisi olla komedia, mutta minua ei naurattanut missään kohtaa koko kahden tunnin aikana. Ei kyllä uponnut minuun yhtään.

1 kommentti:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minua Rachel getting marriedissa vähän häiritsi se musiikin niin suuressa osassa olo. Koko ajan joku soitteli jossain ja minua alkoi ärsyttää se... Muuten Hathaway oli loistava roolissaan ja tarina oli tosi koskettava.

Revolutionary Road kuuluu omiin tämän vuoden suosikkeihin. Loistavasti toteutettu draama, joka tuntui sydämessä pitkään katsomisen jälkeen.