2009-07-12

Lauantaita

Eilisen aloitin neljän kilometrin aamulenkillä. Onkin taas tullut pitkä tauko juoksemisesta. Ja sen tauon huomaa nyt jaloissa. Yritin kyllä venytellä eilen hyvin, mutta silti lihaksia kiristää.


Eilen päivällä käytiin koko perheen voimin kaupungilla. Ostoslistalla oli t-paita ja capri-farkut miehelle. Löydettiinkin pitkän etsintäoperaation jälkeen hänelle kivat Jack&Jonesin caprit ja hieno Blendin teeppari. Yllätys oli myös suuri, kun hän halusi koittaa sellaisia pellava tyyppisiä harmaita housuja. Näytti hienolta jalassa ja oli kuulemma myös kiva pitää päällä. Niinpä miehellä on nyt sellaisetkin.


Illalla kävin hörppimässä teetä ja syömässä herkkuja serkullani. Myös yksi ystävämme oli mukana. Naurulta ja sarkasmilta ei siis vältytty tällä kokoonpanolla.




Tänään saa viettää ihanaa Sunnuntaita. Ulkona sataa vettä. Ei mitään pakollista tehtävää. Ajattelin pelailla vähän pleikkarilla uutta peliäni, pakkailla vähän laukkua ja ehkäpä luen vähän kirjaa. Ei mitään aikatauluttettua toimintaa.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Mulla on ihan kauhee tauko ollu nyt kaikkeen lenkkeilyyn. Tykkäisin välillä juostakin mutta en oo edes kävelly aikoihin.. Työtä on niin kauheesti kotona ja töissä että en ehi muka mitään. Ihan kateeks käy toi sun rento sunnuntai kun ite täällä on hiki ottassa painanu taas.. Pitäis välillä relata mutta kun ei malta kun haluis valmista aikaan joskus vihdoin täällä!

Millon te lähette reissuun?

Suvi kirjoitti...

Minä kun vain kotiäitinä olen, enkä käy töissä, niin sitä aikaa on sitten ihan hyvin.

Mulla tuo kuntoilu innostus menee aika lailla kausittain. Mutta yritän edes jotain tehdä viikottain. Toisaalata, kesällä tulee pyöräiltyä paljon, kauppaan, kaupungille asioille jne. joten kyllähän sekin sitten käy liikunnasta.

Reissuun lähetään keskiviikkona (lento lähtee kyllä vasta torstaina). On kyllä tosi kivaa (ja jännää).