2009-07-26

Tuikitärkeä piirakkapuikula

Äiti soitti aamupäivällä ja houkutteli minut mukaan Ylivieskaan Kärkkäisille ostoksille. Eihän siinä mitään järkeä ole, kun samat tavarat löytyy täältäkin kaupoista ja vieläpä melko samalla hinnalla. Mutta tietenkin siis lähdin matkaan kaveriksi, olipa siinä sitten järkeä tai ei.


Kaupasta ostin tuikitärkeitä keittiövälineitä eli piirakkapuikulan (nyt on siis pakko tehdä niitä karjalanpiirakoita), erittäin halvan ja hyvän tomaatti/vihannesveitsen (maksaa ainakin kaksi euroa enempi lähikaupassa, tämän takiahan kannattaa ajaa 160 kilometriä). Näitä ilmanhan en olisi voinut elää.


Nokian kumpparit ostin lapsille, kun maksoi vain vitosen (olivat jossain poistokorissa, ja nehän pitää aina kopata läpi). Mieskin sai jotain, Espritin hieno neuletakki (vain 30€), jotain superhyvää autovahaa (jota käytän luultavasti minä ensimmäisenä innostuksissani) ja viidenlitran bensakanistri autotalliin rikkinäisen tilalle.


Housut- Vero Moda
Toppi- H&M
Liivi- Edc (Pariisista)
Perhos korvakorut- Mode&Bijoux (Pariisista)


Illalla käytiin vielä vähän viettämässä Pappan 81-vuotis synttäreitä. Manskikka kakkua ja voisilmäpullaa kahvin kera, siinäpä vasta herkut. Kotimatkalla kävin vielä vuokraamassa elokuvan. Ulkona sataa kaatamalla vettä, joten sohvan nurkkaan on mukava käpertyä.

5 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Mä uskon vahvasti, että piirakka puikula on tosi tärkeä ja kätsy. kaulin sillä aina pizzataikinan suoraan leivinpaperille. Tuntuu että sillä onnistuu paremmin kuin tavallisella kaulimella

Suvi kirjoitti...

Tuota pitääkin koittaa. Yleensä teen aina ison pellillisen kerralla sellaisella vähän paksummalla pohjalla. Mutta ehkä nyt pitää tehdä oikein oikean muotoinen ja ohut. Ostin kaupasta juts mustia oliivejakin, niin ehkä se on nyt ryhdyttävä pitsan pastoon.

Heli kirjoitti...

Pulikka mullakin on, mutta harvoin käytetty.. joskus oon tehny jopa niitä karjalanpiirakoitakin, mutta voi, siitä on aikaa.. pitäisköhän inspiroitua jonain sateisena päivänä.

Kuulostaa tunnelmalliselta tuo sohvan nurkkaan käpertyminen ja kaatosade.

Kivat vaatteet, taas.

Suvi kirjoitti...

Isomummuni oli karjalasta kotoisin. Olisi pitänyt häneltä opetella tuo piirakantekotaito. Nyt on jo myöhästä. Pitää kysellä neuvoja vaikka Karamellimaan Piparmintulta. Hän on niitä muistaakseni tehnyt.

Heli kirjoitti...

Ne ei oo mitenkään mahottoman vaikeita tehä. Aikaa vaan menee, kun eka haudutellaan riisipuuro niihin ja sitten pulikoidaan niitä kuoria ja rypytetään jne.. mutta ovat aivan mahtavan makuisia. Kannattaa kokeilla!