2009-06-08

Syyreenin oksia maljakossa

Tänään sain jostain innostuksen ja pesin puolet talon ikkunoista. Kylläkin vain sisältä ja välistä. Ulkoa sitten kaikki kerralla toisena vähän lämpimämpänä päivänä. Taas näkee siis vähän paremmin ulos ja pääsee tuo aurinkikin paremmin sisään.


Testailin myös pientä maalaus juttua. Inhoan meidän keittiön kaappien väriä. Joku typerä puuteri, ei luonnonvalkoinen, ei kerma, ei persikka vaan joku niiden sekotus. Mallikin on aivan hirveä. Mutta kun ne on kumminkin täysin hyväkuntoiset ja meillä tuota ylimääräistä rahaa ei kuitenkaan ole, niin ajattelin jospas ne voisi edes maalata. Koitin yhteen testikappaleeseen tavallista valkoista sray-maalia. Ja ainakin sain sen kivan tasaisesti siihen sudittua. Ja jospa sen antaa kuivua nyt kunnolla, niin voisi koittaa toimisko käytännössä.




Kun en muuta liikuntajuttuja ole kerennyt tehdä, niin kävin pyörällä palauttamassa eilen lainatut elokuvat.






Operaatio Valkyrie (2008). Ohjaus Bryan Singer ja pääosassa Tom Cruise. Tositarina Claus von Stauffenbergin yrityksestä murhata Adolf Hitler. En ole tämän tyyppisten elokuvien kova fani, mutta aivan kelpo elokuva silti.






Ten Inch Hero (2007). Ohjaus David Mackay ja näyttelijöinä Elisabeth Harnois, Clea DuVall, Sean Patrick Flanery, Jensen Ackles, Danneel Harris ja John Doe. Hyväntuulinen elokuva voileipäbaarin työntekijöistä ja heidän rakkauksistaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katsoitkin sitten Ten Inch Heron ;O) Mielestäni se oli leppoisa ja harmiton leffa josta tuli hyvä mieli eli täydellinen kesäleffa...

Suvi kirjoitti...

Tuo Ten Inch Hero oli kyllä kiva elokuva. Just sellanen rento jonka voi katsoa päivän päätteeks hyvällä mielellä.