2009-09-15

Vieraasta päästiin

Pari väivää meni siis lukemisessa. Stephenie Meyerin Vieras oli mielenkiintoinen kirja. (Ja tais olla ensimmäinen kirja jonka lainasin kirjaston scifi-hyllystä. Ainakin luulen niin.) Kirjan sata ensimmäistä sivua oli kyllä puuduttavaa, jotenkin tylsää. Sen jälkeen tarina alkoi viedä mukanaan, eikä lukutaukoja meinannut maltaa pitää ollenkaan. Kannattaa siis sinnitellä alun ohi.


Ja vaikka ei olisi kovin kiinostunut tällaisista luonnottomista tarinoista, pystyy sen silti lukemaan helposti. (Itsekkään en ole siis aiemmin innostunut scifistä, kait tämä siihen genreen kuuluu.) Meyer osaa kirjoittaa hyvin koukuttavia kirjoja. Huomasihan sen jo Twilight sarjasta. Mielenkiinnolla odotan siis lisää hänen kirjojaan. (Enkä tosiaan vähiten sitä ensi kuussa tulevaa Aamunkoita.)


Ja niille jotka kirjan on lukenut. Kuvittelin kirjan alusta asti Jaredin Gerard Butlerin näköiseki. Jos siis kirjasta tehdään elokuva, voi olla melkoinen sopeutuminen eri näyttelijään.


3 kommenttia:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minä olen siis tainnut jäädä noille puuduttaville ensisivuille ;-) Hyvä tietää, että vauhti muuttuu. Saatan ottaa kirjan uudelleenkäsittelyyn sen jälkeen kun olen tämänhetkisen kirjastonkirjan lukenut pois.

Mielenkiintoisia nuo mielikuvat mitä syntyy ihmisistä kirjaa lukiessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä en myöskään jaksanut lukea kirjaa alkusivuja pidemmälle vaikka kaverini patistikin, se alku tappoi kaiken intoni edetä tässä kirjassa...jospa siitä tehtäisiin leffa ;O)

Suvi kirjoitti...

Tuosta vois hyvinkin tehdä elokuvan.