2009-08-01

Hellettä kaupungilla

Eiliselle oli luvattu vesisadetta, joten ajattelin käyttää sadepäivän kaupungilla asioilla. No, lämmintä oli yli 25 astetta ja aurinkokon paito. Niinpä yritin käydä vain pikaisesti.


Kirpparilta löysin pojalle (luultavasti käyttämättämän) Polar O. Pyretin paidan ja työtölle Benettonin t-paidan (hintaa yhteensä 5,50€). Syksyksi haalareita yritin kyllä katsella, mutta ainakaan vielä ei kirpparilla ole niitä vastaan tullut.




Hajuvesikin on ollut viimeisissä suihkauksissa jo pitkän aikaa, joten uusi tuoksu on ollut hakusessa jo kauan. Reissusta en ostanut sitä, sillä omistin 20% alekupongin paikalliseen kemikalioon, joten halvemmalla sain sieltä, kuin Pariisista tai lentokentältä. Ostin sitten tuon Kenzon melko raikkaan tuoksun. Kaupanpäälle sain tuon pienen pullon Versacen tuoksua.




Illan olimmekin Mummulla ja Pappalla Lohtajalla, kun mies oli pelaamassa jalkapalloa. Kotiin tuomiseksi sain ison pussillisen salaatinlehtiä mummun kasvimaalta.

Ei kommentteja: