2009-08-11

Kaatosateessa kaupungille

Tänään siivosin koko talon. Viime kerrasta olikin kulunut jo tovi. Yleensä olen erittäin tarkka murusista lattialla, mutta helteillä on aivan turha siivota, kun ei sisällä olla kun pikkuhetkiä yön lisäksi. Ja rannalla olon jälkeen tulee hiekkaa kuitenkin kilokaupalla sisällekkin.


Siivoamisen jälkeen alkoikin se odotettu ukkonen ja sade. Join ison kupin vaniljakahvi ja luin apteekista kaupanpäälliseksi saatua Divaani-lehteä. Edellinen muistikuva lehdestä oli melko huono, joten yllätyin kyllä erittäin positiivisesti. Voisi vaikka tilata, jos oikein hyvä tarjous tulee. (Tai käydä kirjatosta lainaamassa, pääsee halvemmalla.)




Kävin pitkästä aikaa kirpparillakin. Nähtävästi kesälomalla on ollut ihmisillä aikaa siivota kaappeja. Ainakin tavaraa oli enempi kuin keskikesällä. Harmikseni kesäaukiolot oli vielä voimassa, ja yli puolet pöydistä jäi katsomatta. Saaliiksi kuitenkin pussillinen vaatteita. Edc musta paita, Nanson t-paita, tytölle kahdet pitkikset, prinsessa-mekko ja pusero ja vielä yksi elokuva. Kaikki yhteensä 8,40€.




Ei kommentteja: